perjantai 21. heinäkuuta 2017

Elina Pitkäkangas - Kajo

18-vuotias Inka Lavaste on onnistunut suojelemaan perhettään, mutta joutunut maksamaan valinnoistaan hirvittävän hinnan. Toukokuun hukkaterrorin tuhoisat tapahtumat varjostavat Kuurankeron pikkukaupunkia, eivätkä uudet täydenkuun yöt yhdessä kokemattoman teinihukan kanssa suju kivuttomasti. Pahinta kaikessa on epätietoisuus parhaan ystävän, Aaron Matsonin, kohtalosta. Voiko poika olla yhä hengissä? Kun lykantropian torjumiseen erikoistunut Jahti kiristää turvallisuussäännöksiään, ei Inka kykene enää pakenemaan tekojensa seurauksia. Alkaa taistelu ylivoimaa, petoksia ja täydenkuun kutsua vastaan. 




Aivan aluksi, kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Kajo on ehdottomasti yksi niistä kirjoista, joita eniten odotin tänä vuonna. Sen edeltäjä, Kuura, jäi niin jännään kohtaan, että minun oli aivan pakko saada lukea myös jatko-osa. Ja ihastuin muutenkin Elina Pitkäkankaan luomiin hahmoihin ja kirjoitustyyliin sekä graafikkokollegani Karin Niemen upeisiin kansiin. Kajon graafinen ilme on aivan uskomattoman hieno!

Jos Kuura on sinulta vielä lukematta, suosittelen tarttumaan siihen viimeistään nyt, koska Kajo ei todellakaan jätä kylmäksi. Se lisää kierroksia eikä vauhdin hurmalle näy loppua! Joskus kuulee sanottavan, että jatko-osa on huonompi kuin aloitusosa. Nyt niin ei ole, nimittäin mielestäni Kajo on jonkin verran jopa parempi kuin Kuura. Kajo on jonkin verran raaempi kuin edeltäjänsä, mutta oikeastaan osasin vähän ehkä odottaa sitä. Sitä paitsi minä pidän tapahtumarikkaasta tekstistä, joka ei ole ennalta-arvattavaa ja juuri sellaista tekstiä Pitkäkangas on Kajon sivuille kirjoittanut.
   Kuuran luettuani ja sen lukemisen aikana minua ärsytti kirjassa vain yksi asia: Inka Lavaste. Nyt kun luin Kajon, huomasin jopa että pidän hänestä ehkä hieman enemmän kuin Aaronista. Inka joutuu Kajon edetessä kohtaamaan aiempien tekojensa seuraukset eikä pääse niitä enää millään pakoon. Hänelle myös tapahtuu eräs asia, josta minä yllätyin todella, mutta iloisesti.
   Aaron ja Matleena pakenevat Jahtia ja saavat apua yllättävältä taholta. Aaronin kertojaäänen aikana tutustutaan myös Jahdin toimintaa vastutavaan Werecare -järjestöön, jonka toiminta on osin ehkä vähän kyseenalaista sekin. Aaronin ja Matleenan suhteen kiemuroita oli melko mielenkiintoista seurata ja samalla tavata Matleenan kautta ainakin yksi edellisestä osasta tuttu hahmo.

Pidin siitä kuinka jokainen luku jätti janoamaan lisää. Kirja on siis pakko lukea kerralla. Kajo sukeltaa Kuurassa luotuun maailmaan pää edellä. Tarinan maailma laajenee ja syvenee, muttei se silti kärsinyt mistään kasvukivuista, niin kuin voisi olettaa tarinan kehittyessä eteenpäin.
   Kajo tutustuttaa lukijat myös muutamaan uuteen hahmoon, joista ainakin omiksi suosikeiksini ylsivät Peter ja Alex. Eräs Alexille tapahtuva asia kirjan loppupuolella oli todella koskettava, en voinut olla henkäisemättä ääneen. Kuten muutamaa bloggaajakollegaani, minua ei harmittanut se etteivät Matleena ja Tuukka saaneet omia ääniään yhtä hyvin kuuluviin kirjassa kuin Aaron ja Inka. En usko, että se olisi juonen kannalta edes toiminut kovin hyvin, parempi näin. Muutama päähenkilö on parempi kuin se, että äkkiä nostetaan tavallaan päähenkilöiksi myös kaksi sivuhenkilöä, vaikka tekihän mm. J.K. Rowlinginkin niin nostaessaan Hermionen Harryn ja Ronin rinnalle yhdeksi päähenkilöistä. En usko, että sama temppu olisi kuitenkaan toiminut Pitkäkankaan Kuura -sarjassa, vaikka en yhtään epäile etteikö kirjailija osaisi jäsennellä tekstiään niin, että se toimisi. Kirjasarja muuten on hyvä lisä sateenkaarikirjoihin. Miksi? Se selviää vain, kun luet Kajon!

Ihmissusimyyttejä omaleimaisesti käsittelevä Kajo jatkaa synkän romanttista tarinaa, jossa suurimpia petoja eivät ole vain hukat vaan ihmiset itse. 

Sarjan kolmas ja viimeinen osa on ehdottomasti yksi ensivuoden odotetuin kirja, jonka tulen varmasti lukemaan. Maltan tuskin odottaa, että näen Elinan Hel-YA:ssa Helsingissä 5.elokuuta!


Teos: Kajo
Sarja: Kuura
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Kansi: Karin Niemi
Sivuja: 341

Kustantaja: Myllylahti, 2017
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Kaikille fantasian faneille iästä tai sukupuolesta riippumatta!
Arvosana: 5

torstai 20. heinäkuuta 2017

Sini Helminen - Kaarnan kätkössä

 Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.
   Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjaa niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitys ja romantiikka punoutuvat huumorin säikeisiin. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.



Huhtikuussa julkaistu Sini Helmisen esikoisteos Kaarnan kätkössä on seissyt hyllyssäni odottamassa lukuvuoroaan hyvän tovin. Otin kirjan mökille mukaan ajatuksena, että lukisin sen kesän aikana ja viime viikolla pakkasin sen mukaan Silokalliolle, kun menin taas yhdelle rippileirille yövalvojaksi. Öiden aikana ehdin lukea kiitettävästi, sillä sain leirin aikana peräti kolme kirjaa neljästä mukana olleesta loppuun!


Pakko sanoa, että ennakkoluuloista huolimatta, pidin kirjasta todella paljon. Graafikkokollegani Karin Niemen tekemä kansi kirjalle on aivan upea ja itseasiassa juuri se sai minut kiinnostumaan kirjasta.  Kaarnan kätkössä kertoo 17-vuotiaasta Pinjasta, joka on juuri valmistunut ylioppilaaksi. Hän aloitti koulun vuotta aikaisemmin kuin tavallista, sillä hänen äitinsä on opettaja. Pinjan isä puolestaan on lääkäri ja toivoo tyttären jatkavan samalla alalla, vaikka Pinja ei olekaan ihan varma mitä itse haluaa. Aikaisemmin kymppejä kokeista saaneen tytön koulumenestys romahtaa, kun hän saa kännykkäänsä kuvan, jossa hänen poikaystävänsä ja lapsuuden paras kaveri pussailevat. 

Kirjasta jäi mieleeni erittäin hyvin alla oleva lainaus.

''Täydellisyyden salaisuus on toisten ihmisten täydellinen välinpitämättömyys'' (s. 40)

Helminen viittaa kirjassaan taidokkaasti muihin nuorten fantasiakirjoihin, kuten vaikka Twilight -saagaan kohdassa, jossa Pinja kesän alussa linnoittautuu huoneeseensa, sanoo hänen äitinsä käytöksen muistuttavan ''Sitä tyhmää teinien vampyyrielokuvaa'' eli siis Twilight -kirja ja -elokuvasarjan toista osaa kohdasta, jossa Edwardin jättämä Bella tekee samoin. Huolestunut äiti järjestää Pinjalle kesäksi töitä.
   Kaupungin puistoja siivotessaan Pinja tutustuu punatukkaiseen Virveen ja löytää itsensä pian suutelemasta tyttöä. Suvaitsevaisuutta sateenkaariväen suhteita kohtaan koulussa rummuttava äiti ei kuitenkaan ilahdu Pinjan uudesta ihastuksesta, vaan pitää sitä vain aiemman suhteen päättymisen kipuiluna ja "vaiheena". Äitinsä kaksinaismoralismista pöyritynyt Pinja joutuu sen jälkeen viettämään loppukesän arestissa äitinsä vanhempien luona maalaiskylällä, mutta joutuu siellä elämänsä seikkailuun.

''Voisin sanoa Annastiinalle, että aivan kohta tulee voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki, mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Annastiina tietää jo tärkeimmän: Disney-prinsessa saa prinssinsä, ei koskaan laukkaa toisen prinsessan kanssa aamunkoittoon.'' (s. 79) 

Tarinan hahmoista pidin erityisesti Virvestä ja Pinjasta. Myös hieman karmiva Marras kiinnosti minua. Erityisen mielenkiintoista oli seurata sitä, mihin suuntaan Virven ja Pinjan suhde lähtee etenemään ja miten Pinjan opettajana työskentelevä äiti suhtautuu tyttäreensä.    Helminen on mielestäni taitava nuori kirjailija, joka osaa kirjoittaa tekstinsä jopa pelottavan elävästi, sillä itsekin pääsin miltei käsinkosketeltavasti lukiessani sisälle hänen luomaansa fantasiamaailmaan. Uskon, että kirjasarja löytää lukijansa varmasti, ja jään itsekin innolla odottamaan jatkoa sarjalle! Sitä onkin luvassa jo tänä vuonna! :)

Teos: Kaarnan kätkössä
Sarja: Väkiveriset
Kirjailija: Sini Helminen
Kansi: Karin Niemi
Sivumäärä: 220
Kustantaja: Myllylahti

Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle?: Ehdottomasti, kaikille yläkouluikäisestä ylöspäin
Arvosana: 5

tiistai 18. heinäkuuta 2017

David Walliams - Gangsterimummi

Benin isoäiti on ihan perusmummi -- vai onko sittenkään? 11-vuotias Ben on ainoa lapsi ja huono lukija, joka haluaa isona putkimieheksi. Pojan vanhemmat taas rakastavat telkkarin tanssiohjelmaa yli kaiken, ja haluaisivat Benistä ammattitanssijan. Benin on pakko vierailla kaalinhajuisen mumminsa luona joka ikinen perjantai, halusi tai ei. Kerran hän löytää mummin keittiöstä keksipurkin, joka on täynnä jalokivikoruja ja timantteja! Vähitellen paljastuu, että Benin isoäiti on nuoruudessaan salaa toiminut kansainvälisenä jalokivivarkaana. Mutta eräät kuuluisat korut häneltä aikoinaan jäivät ryöstämättä, ja nyt Benin kannustuksesta Ison-Britannian kruununjalokivet ovat vaaravyöhykeessä. David Walliams on 2000-luvun oma Roald Dahl! TV:stä tuttu julkkiskirjailija on myyntilistojen kuningas monessa maassa, varsinkin Britanniassa.



Näyttelijä-kirjailija David Walliams onnistuu yhdistämään hervottoman huumorin tärkeisiin teemoihin. Tony Rossin vitsikkäät kuvat kruunaavat lämminhenkisen tarinan, jonka Jaana Kapari-Jatta on taitavasti suomentanut.*


Walliams on onnistunut kirjoittamaan kirjan, joka koukuttaa. Tunnustan, etten itse ole aivan hänen käyttämänsä huumorintyylin suurimpia ystäviä, mutta siitä huolimatta huomasin lähestulkoon ahmivani kirjaa. Teksti etenee hyvin ja sujuvasti, sen kieli on hauskaa luettavaa ja hahmot enempi tai vähempi hupaisia ja sympaattisia omine erikoisuuksineen. Lukija saa nauraa ja ihmetellä. Lisäksi lukiessa oppii monia mielenkiintoisia tietoja ja tarjolla on myös hauska kuvitus elävöittämässä tarinaa.
Kirjassa käsitellään monia tärkeitä asioita. Niin ihmissuhteita ja niiden hankaluuksia - vanhemmat, lapset ja isovanhemmat. Odotuksien täyttämistä ja haaveita. Sekä vielä vähän hankalampia ja synkempiäkin aiheita.

Minua kirja kosketti todella, koska se toi Benin mummin kautta mieleen vuosi sitten kuolleen pappani, jota ikävöin vieläkin. En ole varma, totunko koskaan täysin siihen, ettei häntä enää ole. Onneksi olen oppinut jo jotenkin elämään ikävän kanssa.

Huomasin välillä hymähtäväni ääneen, sillä jotkin Benin tuntemukset sopivat lähes täysin yksiin omieni kanssa. Enää en pidä isovanhempiani tylsinä. Päinvastoin. He ovat ihmisiä, joilta minulla on paljon opittavaa. Omat isovanhempani ovat nähneet Suomen sota-ajan Talvisodan aikaan. Itseasiassa mummuni on lähtöisin Karjalan siitä osasta, jonka Suomi hävisi Venäjälle.

Jokaisessa David Walliamsin kirjassa on jokin tärkeä sanoma lapsille. Se on kuitenkin piilotettu niin hienosti tarinaan, ettei Walliams millään tavoin saarnaa tai heristä sormea, päinvastoin. Hänen luomansa tarinat ovat täynnä huumoria ja oivallista kerrontaa, että varmasti lapset niistä nauttivat. Niin nauttii aikuinenkin, enkä varmasti ole ainoa.
   Gangsterimummissakin on sanoma. Ben ei varmasti ole ainoa lapsi, jonka mielestä isovanhemmat ovat hiukan tylsiä. Tuo on valitettavaa, mutta ihan totta. Minua on siunattu ihanilla isovanhemmilla, joita varsinkin nyt vanhempana arvostan todella paljon - ehkä en lapsena näin paljoa arvostanut, valitettavasti. Walliams pukee tarinan muotoon tärkeän asian: sen miten mummit ja ukit voivat olla ihan mahtavia tyyppejä kun heihin vaan malttaa kunnolla tutustua. Antaa heille mahdollisuuden, kuuntlee heidän tarinoitaan, tutustuu heihin. He ovat varmasti yhtä mahtavia kuin Benin gangsterimummi!

Gangsterimummi on lastenkirjallisuutta parhaimmillaan. Se on todella hauska, hyvä tarina, jossa Tony Rossin kuvitus tukee Walliamsin tarinaa todella hienosti. Kirja naurattaa, mutta toivottavasti saa myös lapset ajattelemaan. Ajattelemaan, olisiko se vähän tylsältä tuntuva mummi tai pappa sittenkin ihan mahtava tyyppi kun häneen malttaa tutustua.



Teos: Gangsterimummi
Kirjailija: David Walliams
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: Tony Ross
Sivuja: 272
Julkaisuajankohta: 2016
Kustaja: Otava
Mistä minulle: Elisa Kirja, e-kirja
Suosittelenko, ekenelle: Kirja sopii kaikenikäisille, erityisesti alakouluikäisistä ylöspäin
Arvosana: 5

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesäinen kirja-arvonta



Sain jokin aika sitten luultavasti vahingossa kaksoiskappaleet näistä kirjoista. Joten ajattelin, että koska en juhlinut blogini kaksivuotispäivääkään lainkaan mitenkään maaliskuussa, haluan arpoa nämä kirjat teille. 

Osallistu arvontaan liittymällä lukijakseni, tykkäämällä blogista facebookissa ja seuraamalla instagramissa. Kerro vielä lisäksi kommenteissa, miksi juuri sinun pitäisi saada kirjat. Jätä kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni jos arpaonni suosii. 

Osallistumisaikaa on 
7.7.-3.8.2017 klo 23 asti.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Mila Teräs - Noitapeili

Salainen kirjasto

Jos sattuu löytämään vanhan kirjan välistä kartan, johon on piirretty ympyrä, se on merkki. Seikkailun alku. Ehkä kerran elämässä ihmiselle tarjotaan sisiliskon sihisimaa. Ja kyytiä lentävällä varrella!

Noitapeili -kirjan välistä löytynyt kartta johdattaa Hugon ja Lydian unohdettujen tarinoiden kirjastoon ja sieltä salareittiä Kyöpelinvuorelle. Kyöpelin kaupungissa on alkamassa Suuri Noitakonferenssi juhlallisine noitapeilin paljastamisineen. Mutta ilkeällä Peilien Valtiaalla on kyntensä pelissä. Yhtäkkiä Hugon silmien alla tapahtuu jotain hyvin pelottavaa. 

Kiehtova saturomaani täynnä taikuutta, jännitystä ja huumoria.




Noitapeilin alku on ihana: kaikki saa nimittäin alkunsa kirjastosta. Ystävykset Hugo ja Lydia löytävät Noitapeili nimisen kirjan välistä kartan, joka johdattaa heidät vanhaan, unohdettujen tarinoiden kirjastoon. Kirjastosta löytyy salareiti, jota kulkemalla Hugo ja Lydia päätyvät Kyöpelinvuorelle - sopivasti juuri nyt, sillä Kyöpelin kaupungissa on juuri alkamassa suuri Noitakonferenssi. Konferenssissa on tarkoitus paljastaa noitapeili, mutta Peilien Valtiaalla on toiset suunnitelmat. Ja ennen kuin Hugo ja Lydia huomaavatkaan, he ovat keskellä seikkailua.
  Tämä Mila Teräksen lastenkirja aloittaa uuden kirjasarjan nimeltä Salainen kirjasto. Luulen, että kirjasarja tulee viihdyttämään monen ikäisiä lukijoita, myös heitä jotka eivät kirjoista välitä, mutta ovat kiinnostuneet taikuudesta ja noidista.


Noitapeili on vauhdikas seikkailu, mistä ainakin minä pidän kovasti. Pakurin vanha kirjasto on unohdettu metsän keskelle, mutta siitä huolehtivat edelleen vanha kirjastonhoitaja Kauko J. Leopold, entinen työntekijä Ermiida Tiheikkö ja kirjastokoira Taru. Kaksikko pelastaa unohdettuja ja hylättyjä kirjoja. He asuvat kirjastossa, jonka käytävillä tarinat tuntuvat heräävän henkiin. Huonokuntoisimmista kirjoista jauhetaan inspiraatioteetä.
   Läpi teoksen on havaittavissa lukemiseen liitettyä positiivista pohjavirettä. Esimerkiksi molemmat päähenkilöt pitävät lukemisesta, minkä lisäksi Hugo tanssii hiphopia ja Lydia harrastaa parkouria ja pelaamista. Teräs kantaa näin kortensa kekoon lasten ja nuorten vähentyneen lukuharrastuksen elvyttämiseksi.



Noitapeili vertautuu vaivattomasti J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjassa esiteltyyn taikamaailmaan. Hahmoissa ja noitakulttuurissa on hieman samankaltaisuuksia, vaikka suoria viittauksia kirjailija ei teekään. Esimerkiksi suuri osa noidista asuu ihmisten keskuudessa tekeytyen tavallisiksi kansalaisiksi niin sanottuina kaappinoitina. Toisaalta Kyöpelin asukkaissa on myös paljon klassisia piirteitä, jotka käyvät nopeasti esiin omituisten ruokalajien ja ruokailutapojen kautta. Piristävää on kuitenkin huomata, että Teräksen noidat pysyvät erossa pimeästä taikuudesta.

Teräs ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija, mutta odotan jo innolla jatkoa Salainen kirjasto -sarjaan. Kirjailija osaa kuvata kirjansa miljöön ja mm. ruoat mahtavasti. Teksti on hyvin elävää, sujuvaa, jännittävää ja mahtuupa sekaan ripaus huumoriakin. Olen aika varma, että seuraavaksi kirjastossa käydessäni alan miettiä, mistä välistä pääsisi Kyöpelinvuorelle.


Teos: Noitapeili
Sarja: Salainen kirjasto #1
Sivuja: 187
Kuva: Jaakko Ollikainen
Kirjailija: Mila Teräs
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti, kirja sopii lähes kaikenikäisille sukupuolesta riippumatta
Arvosana: 5

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesän lukuvinkkejä

Monessa kirjablogissa on listattu viime aikoina kesän kirjavinkkejä ja onpa niitä listoja tehnyt myös muun muassa Demi -lehti sekä Lukukeskus. Ajattelin nyt kantaa oman korteni kekoon ja kertoa, mitä minun mielestäni kannattaa kesällä lukea. Kesä tai loma yleensä on parasta aikaa keskittyä juuri siihen, mitä ei kiireisen arjen keskellä ehtisi tehdä, muun muassa lukea juuri sitä mitä itse haluaa.
   En kirjoita kirjasuosituksilleni kuvauksia, laitan vain nimet. Mikäli joku kirja kiinnostaa, voit kysellä kirjastosta tai googlettaa. Kuulostaa tylyltä, mutta teen sen aikaa säästääkseni. Ja teidän hermojanne, koska ei kukaan jaksa lukea hehtaarin pituisia postauksia.


Elina Pitkäkankaan Kuura & Kajo kirjat

Mila Teräksen Noitapeili

Rick Riordanin kirjasarjat
(koska näitä on monta, en laita kuvaa)

Tove Janssonin Kesäkirja


Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia


Anne Leinosen Kirjanoita


Holly Bournen Oonko ihan normaali


Becky Albertallin Minä, Simon, homosapiens


Jay Asherin Kolmetoista syytä


Voisin antaa kirjasuosituksia paljon muitakin, mutta tässä nyt alkuun muutama lukuvinkki.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Rick Riordan - Magnus Chase: Thorin vasara

Kuolleiden sankarisotureiden
 elämä ei ole helppoa.

Teinipoika Magnus Chase on kuollut ja päässyt sotureiden paratiisiin Valhallaan. Juuri kun Magnus on alkanut tottua uuteen elämäänsä, hän joutuu entistä pahempiin vaikeuksiin; Thor -jumala on hukannut vasaransa, eikä minne tahansa, vaan vihollisten käsiin. Maailmanlopun taistelu ragnarök on uhkaavan lähellä.

Magnus tarvitsee kaikkia einherin voimiaan pystyäkseen estämään vasaran anastaneiden jättiläisten hyökkäyksen. Valitettavasti ainoa, joka voi neuvotella vasaran palautuksesta, on Thorin pahin vihollinen, juonitteleva Loki. Ja hänen hintansa on hirvittävän korkea.





Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Aloitin lukemaan tätä kirjaa jo kuukausia sitten, eikä kysymys ole siitä, ettei kirja olisi ollut hyvä. Loppuun pääseminen vei aikaa, koska minulla ei ole ollut aikaa keskittyä lukemiseen, vaan nyt keväällä kaikki aika meni koulun loppuun saattamiseen. Nyt olen virallisesti graafikko, ja olen muuten ihan tyytyväinen todistukseeni, Se oli melkein tavoitteeni mukainen.

Thorin vasarassa tunnelmat ovat tutut ja Ilkka Rekiaron suomennos tavalliseen tapaan hulvaton. Magnuksen ja Samirahin on jälleen estettävä Ragnarök. Jättiläiset ovat varastaneet Thorin vasaran ja vaativat vastineeksi Samirahia päällikkönsä morsiameksi. Hurtin huumorin ja hirviöiden mäiskimisen lisäksi uuden lisämausteen tuo Samirahin sisaruspuoli Alex, johon Magnus alkaa tuntea vetoa. Alexin kautta Riordan ripottelee mukaan myös transsukupuolisuuden ja muunsukupuolisuuden teemoja: Alex osaa paitsi muuttua eläimiksi, hänen sukupuolensa vaihtelee päivästä ja hetkestä riippuen. Varhaisnuorten seikkailukirjaksi aihetta käsitellään varsin hienovaraisesti.


Riordan on pysynyt hyvin tyylilleen uskollisena. Jokaisessa hänen kirjassaan minua on huvittanut erityisesti kappaleiden otsikot. Miten joku voi keksiä niin hauskoja ja omaperäisiä otsikoita jokaisen kirjasarjansa kirjoihin? 

Erityisesti pidin Hearthstonesta, toki muutkin hahmot olivat mielenkiintoisia. Mutta erityisesti Heathstonen ja Alexin tarinoita oli hauska seurata. Alex toi Riordanin kirjoihin jotain aivan uutta ja todella kiinnostavaa. Minua on aina kiinnostanut ihmisten erilaisuus kaikissa asioissa. Kukaan ei ole normaali tai missään nimessä tavallinen, vaan me olemme kaikki yksilöitä. Se tulee tästä kirjasta hyvin ilmi. Kirja on kaikin tavoin juuri sitä taattua Riordan  -laatua, johon olen tottunutkin. Olen täysin rakastunut tähän kirjailijaan ja hänen tapaansa kirjoittaa ja tuoda erilaisia mytologioita nykypäivään. Riordan vetää täysin mukaansa luomaansa fantasiamaailmaan, eikä sille vedolle voi sanoa ei!
   Rekiaron suomennokset ovat aina ihan loistavia. Pidän siitä, ettei suomentaja suomenna sanoja välttämättä suoraan, vaan miettii korvaavia sanoja, Mahtavaa! Suosittelen kirjaa kaikille fantasia- ja Riordanfaneille. Jos ihastuit vaikka Percy Jacksoniin, lupaan että rakastut myös Magnukseen ja kumppaneihin!


Teos: Magnus Chase - Thorin vasara
Alkuperäisnimi: Magnus Chase - The Hammer of Thor
Kannen kuvitus: Maximilian Meinzold 
Sivuja: 463
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Kaikille Riordanfaneille ikään tai sukupuoleen katsomatta
Arvosana: 5
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...